Maanantaina sain vihdoin avaimet tänne Tammisaaren asuntoon. Viime viikonlopun keräilin omaisuuttani ympäri PK-seutua ja metsästin kaikkea puuttuvaa. ( Ensimmäinen metsästysreissu tehtiin suoraan lentokentältä Ikeaan... sen jälkeen olenkin siirtynyt vaativimmille metsästysmaille, joilta ei niin helpolla saa riistaa...)
Metsästetty pöytälamppu sekä Leppävaaran varastolta keräilty pari kenkiä, joita en muistanut omistavani. Ihana ylläri!
Tänään rautakauppaan valitsemaan maaleja seiniin ja oviin.
Jos jollakin on muuten vinkkejä, miten vahatun lautalattian saisi maalattua kestävästi, niin kertokaa heti. Vai onko se ylipäänsä mahdollista. On tämä vahattukin ihan jees, mutta haluaisin valkoista ja kiiltävää!!!
Tämä ingressi ei sinänsä kuulu otsikon alle, mutta todetaanpa vain, että taas jumitetaan kämpillä. Taliban räjäytteli aamulla liikennepoliisin päämajan edessä. Aika kaukana 'meiltä', mutta ei tämä nyt hyvältä näytä, että kaksi isoa iskua viikon sisällä ja pitäisi olla vielä hiljainen aika...
Sitten asiaan.
Nykyinen pedanttiminä saarnaisi aloittelijaminälle, että jalkaterät ulospäin ja pottuvarvas ensin.
Kanadan lähetystön katolla kesällä 2011.
Yksi yllättävimmistä jutuista, joka minulla on Kabulin tuomisinani, on jalo argentiinalaisen tangon tanssimisen taito... tai no ainakin aavistus tästä taidosta, jota on kyllä hiottu kolme viikkoa Buenos Airesissa ja silloin tällöin erinäisillä kaupunkilomilla.
Tarinan tausta on seuraava. Kanadalainen diplomaatti veti 'huvin vuoksi' tango tunteja parisen vuotta täällä ollessaan. ( Ennen Kabulin sivistyksen pariin siirtymistään hänen opetustaan sai seurata Kandaharin lentotukikohdassa...) Hänen lähdettyään viime kesänä manttelin peri saksalainen tangonero/tilintarkastaja, joka muuttikin viime vuoden lopulla Peruun. Viime joulukuusta lähtien tangoa on vetänyt espanjalainen turvamies, afgaani sijoitusneuvoja ja viimein eilen illalla jopa minä. Me kolme viimeisintä olemme Kabulin tangokasvatteja, joten edistyneempien ryhmä piti lopettaa. Nykyään opetusohjelmaan kuuluvat pelkät alkeet, kun taas me konkarit (heh, heh)keräännymme silloin tällöin tanssimaan keskenäme...
Olin jotenkin kuvitellut, että ei se alkeiden opettaminen niin kovin vaikeaa voi olla, mutta voi luoja, olinpa jälleen väärässä. Seuraavalla kerralla teen kyllä pikkutarkan suunnitelman siitä, mitä käydään läpi, sillä sorruin taas samaan virheeseen kuin aina opettaessani tällä 'ovenripametodilla'.
Yksi lukuisista ärsyttävistä piirteistäni on nimittäin se, että kuvittelen, että kaikki ihmiset tietävät/ymmärtävät vähintään kaiken sen mitä minäkin... En kuitenkaan pidä itseäni minään yleissivistyksen mittana, koska oletan, että kaikki vertaiseksini laskettavat ihmiset tietävät pääsääntöisesti enemmän esimerkiksi avaruudesta, ympäristönsuojelusta ja leipomisesta.
In summa summarum, tämä kuvitelmani ei ole omiaan tekemään minusta hyvää opettajaa...
Kardinaalimokani on - erityisesti perusteita opettaessa ja jos en ole suunnitellut kunnolla - että opettaessani minulla on jatkuvasti fiilis, että kaikkihan tämän tietää... varsinkin jos opetan nk. vertaisiani, kuten kollegojani, en lapsia tai selkeästi huonommin koulutettuja ihmisiä (kuten afgaanipoliiseja...)
Jos opettaessa on jatkuvasti sellainen fiilis , että ' kaikkihan tämän tietää' tai vähintään, että ' kaikkihan tämän käsittää heti ensimmäisellä selityksellä', alan vetää mutkia suoraksi, kunnes koko porukka on ihan sekaisin.
Toisin sanoen, selän kiertäminen kesken askelta ei sitten kuitenkaan taida olla mikään myötäsyntyinen taito...
Tangon kanssa on vielä ongelmallisempaa, koska olen tässä tango- asiassa varsinainen puristi. Tuntuu, että tekisi mieli opettaa koko perustekniikan korpus kuntoon, ennen kuin antaa kenenkään tanssia yhtäkään tanssia. ( Olen tanssinut sen verran paljon 'joustopolvien', 'rautakourien', ' katujyrien' ja 'spagettikäsivarsien' kanssa, etten soisi kenenkään oppivan tekniikkaa väärin- not on my watch...)
Kanadan lähetystön katolla kesällä 2012. Jalkaterä-ongelmista on sentään päästy eroon...
Sanomattakin selvää, että minun (alkeis)tangotuntini olisivat pedanttia tylsyyttä, jos tekisin niinkuin parhaaksi katsoisin ja opettaisin ihmisiä pelkästään seisomaan, vaihtamaan painoa sekä kävelemään etu- ja takaperin ensimmäisen kuukauden...
No, oppia ikä kaikki. Seuraavalla kerralla sitten suunnitelmallisemmin.
Tässä Kabulin nimikkotango, Mi Refugio - aika osuva metafora tangolle kaiken tämän härdellin keskellä... ( Epäsäännöllisen säännöllinen milongamme on myös nimeltään El Refugio)
Muutaman vuoden olen yrittänyt keräillä UNESCO:n maailmanperintökohteita. Edellisellä reissulla sain lisättyä listalle Panaman Casco Antiguo & Atlantic Side Fortifications (joista ikäväkseni San Lorenzo oli suljettu). Edellisellä reissullani kävin myös ensimmäistä kertaa ikinä maassa, jossa ei ole yhtäkään maailmanperintökohdetta.
Yhteensä listalla on jo 962 kohdetta, joten tavoitteeni siitä, että ehdin elämäni aikana nähdä nämä kaikki, on jokseenkin epärealistinen.
Tänään ei tarvinnutkaa aamulla lähteä konttorille, koska olemme eilisen itsemurhapommin jäljiltä kielletyt liikkumasta muualle kuin sairaalaan tai lentokentälle.
Harvoin tulee katsottua Tolo TV:n aamuohjelmaa, mutta tänään katsoin ja n. kello 8.30 siinä näytettiin Jennifer Lopezin musiikkivideo Papi. Tässä siis teille, jotka kuvittelette, että Afganistan on täysin globaalin populaarikulttuurin katvealueella.
Vaikka Tolo on progressiivinen TV-kanava, Jennifer oli kulttuurisensitivisoitu, kuten kuvasta näkee:)
Videossa Jenny from the Block aiheuttaa kaaosta ensin ajelemalla autoa pitkin kylänraittia ja sitten tanssimalla miesjoukon keskellä. Tolon versiossa edettiin tanssikohtaukseen saakka, mutta kas, Jennifer oli yhtäkkiä takaisin auton ratissa. (Musiikissa ei mitään katkoa huomaa...)
(Jos käytte tänään, eli 17.1, vilkaisemassa tuonne linkatulle Tolo TV:n sivulle, niin siellä näyttä olevan backstage video Afghan Star ohjelmasta, joka on afgaanivastine Amerikan Idolille. - Tosin kuin Seacrest, ohjelman aiempi juontaja kidnapattiin ja hakattiin henkihieveriin toissa vuonna.... Anteeksi, tämä post script ei ollenkaan sovi tämän blogin tyyliin...)
Finnair Plus ilmoitti minulle aamulla harmikseni, etta minulla on pian vanhaksi meneviä lentopisteitä. Koska en voi käyttää niitä lähitulevaisuuden lentoihin ( Täältä lennetään kätevimmin joko turkkilaisella tai KLM:lla), lähdin katselemaan finnairplusshopin antia. Ei sieltä oikein löytynyt mitään suoranaisesti hankintalistalla olevaa, mutta kappas, aivan pyytämättä ja yllättäen minulla olikin käsissäni oiva tekosyy hankkia Yki Nummen Modern Art -valaisin. Pulssi nousi välittömästi kahteensataan, eikä siinä turhia haikailtu! Melkein kuin olisi löytänyt setelirahaa kauan käyttämättömän talvitakin taskusta! Kohta siis postisetä kantaa ikonista pleksiä eteisen pöydälle sijoitettavaksi.
Ihanaa tässä (lähes) mitään omistamattomuudessa on se, että ei todellakaan tarvitse pelkän shoppaamisen takia shopata. Tai eihän kenelläkään tuollaista tarvetta tietenkään ole, lähinnä se on luonteen heikkoutta. Koko shoppauskapasiteettini kanavoidaan tänä keväänä ja kesänä kirkkokadun tuunaamiseen, rättikauppoihin ei ole menemistä...
Telttasaunani kayttoon vihkimisen kaksivuotispaiva on nailla hujakoilla. Pienesta Savotan teltastani on parin vuoden aikana tullut vaatimaton legenda taalla Kabulissa. ( Kuinka saat ystavia ja vaikutusvaltaa ala Kabul? Hommaa telttasauna.) Nyt olen muuttanut entisesta talostani ja sauna on jaanyt lainaksi talon uudelle asukkaalle. Kayn siella edelleen silloin talloin.
Tassa kuvassa erikoisuutena kollegan kasimatkatavaroissaan roudaama saunavihta! Kiuaskivien loytaminen oli jokseenkin haastavaa. Yritin selittaa paikalliselle kollegalleni kiukaan toimintaperiaatetta mahdollisimman tarkoin. Hanelle taisi jaada selostuksesta mieleen, etta kivien tulee kestaa kuumuutta. Parin paivan kuluttua han toi naytille ‘kiuaskiven’ eli terracotta tiilen, joka kuulemma ‘ei kuumene ollenkaan, ja pysyy ihan kylmana vaikka olisi takassa.’ Jooei.
Lopulta nappara insinooriystavani ISAF:lta sai kivet kasattua. Uusien ja toimivien kiuaskivien alkupera on siis ISAF:n Paamajan turvavalli. ( Toivottavasti kaksi muovikassillista kivia ei kompromissannut koaliition turvallisuutta ihan mahdottomasti...)
Kamina-kiuasta piti vahan tuunata, eli irrottaa jalat ja sijoittaa se alemmaksi tiilien paalle ( tuli sitten noille kylmana pysyville kiuaskiville kuitenkin kayttoa) lattialle, silla muuten sauna ei lammennyt tarpeeksi ‘alhaalta’. Lauteet teki puuseppa ihan ensimmaisella yrittamalla oikein ja muutaman sangen kuraisen saunaillan jalkeen lattialle laitettiin laatat. Viime talven pakkasissa lattialaatat olivat paljaiden varpaiden alla aika jaatavat, joten varustukseen piti lisata puuritilat lauteiden edustalle.
Kaikkea tata komplementoi poikien ulos asentama suihku ( jaakylmaa vetta!) seka paikallisesta marketista yllattaen loytynyt uima-allas (jaakylmaa vetta kaikista jatesakkipohjaisista lammitysjarjestelmavirityksista huolimatta...)
Aluksi arvelin, etta saunaan mahtuu kolme kylpijaa. Kaytanto osoitti, etta saunaan mahtuu joko kolme kylpijaa, viisi kylpijaa, jotka ovat kavereita taikka seitseman kylpijaa, jotka ovat kavereita ja humalassa. Legendaarisimmat saunapirskeet jarjestettiin Juhannuksena 2011. Niista ei sen enempaa nain julkisella foorumilla.
Nykyisessa tyopaikassani meilla on oikein hieno sauna, mutta jotenkin se ei innosta ihan samalla tavalla kuin tuo aiempi sympaattinen pikku tono! Pakkaan sen ilman muuta mukaan, kun taalta vihdoin siirryn jonnekin vihreamman ruohon puolelle...
Tassa viimekesaisessa kuvassa ruoho on kylla aika vihreaa, aurinko paistaa ja ruusupuskissa ei saastella!
Iittalan verkkokaupassa on kaynnissa aika hulvaton alennusmyynti. Osa tavarasta naytti jo myydyn loppuun, mutta nyt uskalla vinkata muillekin, kun olen omat taydennysosani hankkinut.
Minulla on kahdeksan hengen ruokapoyta, mutta taysi kattaus ainoastaan kuudelle. Tavoitteena olisi saada poyta tayteen siten, etta ikean kamppeita ei tarvitsisi ottaa pyhakaluston jatkeeksi. Koko Iittalan varustus (taika/teema/kartio/essence) on tietysti hankittu alennushinnoin. Kun ei suostu maksamaan mistaan taytta hintaa, niin pitaa tietysti sietaa sita, etta paketin kokoamisessa kestaa aikansa.
Kunhan uusimmat hankintani saapuvat, alan oikeastaan olla jo voiton puolella, silla ikeattomasta illallispoydasta puuttuu enaa kaksi mukia, kaksi pienta kulhoa seka kolme espressokuppia ja yksi valkoviinilasi...
Hankin myos tulevaan mustavalkovaaleanpunaiseen kylppariini taman jalokiven, jota olen ihastellut useammankin kerran useammissakin putiikeissa.
Palaan viel' samassa alennushaukan ominaisuudessa viime viikkoiseen kahvinkeitin-vertailuun. Paadyin lopulta Kenwoodin keittimeen ja kun lahdin etsimaan parasta hintaa masiinalle, se loytyi Clas Ohlsonilta ja olikin hulppeat 50 euroa edullisempi kuin seuraavan kilpailijan tarjous. MUTTA, voi pirulainen, keittimia oli jaljella vain mustana! Aikani sita kirosin, kunnes kuitenkin paadyin hankkimaan sen mustan. Musta kuitenkin sopii keittioon siina missa valkoinenkin ja tuntui jotenkin kreisilta maksaa viittakymppia pelkasta varista.
Nyt, jumalauta, sita konetta EI SAA LOYTYA tuolla hinnalla oikean varisena tai alan kiukutella...oli kysessa sitten kuinka pinnallinen asia tahansa!
Laskeskelin, että vuodesta 1996 lähtien minulla on ollut yhteensä 14 sellaista asuntoa, luukkua, kämppää tai vuokrahuonetta, joita olen tuunannut oman makuni mukaiseksi. Esimerkiksi kesällä 2000 suoritimme valtavan logistisen ponnistuksen ystäväni Jennin kanssa, kun raahasimme kilotolkulla tavaraa Ikeasta Tukholman kesäkämppäämme, joka oli itseasiassa vanhainkodin kerroskeittiö...
Hyvää tässä elämäntyylissä on se, ettei ainakaan jää kaiken maailman roinaa nurkkiin seisomaan, kun on jatkuvasti pakkaamassa ja evaluoimassa omaisuuttansa. Hyvää on myös se, että jos joku teema tai väriskaala alkaa riepomaan, ei tarvitse kuin odotella seuraavaan muuttoon saakka ja antaa luonnollisen poistuman hoitaa tylsät kamat uusille omistajille.
Vuosien varrella on tietysti siunaantunut sellaista omaisuutta, joka pakataan aina mukaan. Ritan ja Karujäniksen lisäksi siis.
Tällä hetkellä tuntuu, että jatkumo ruskea - beige - kerma on tullut tiensä päähän tässä liikkuvassa huushollissa. Tästä värikategoriasta löytyy kuitenkin muutama pitkän linjan sisuste, joille pitää löytää sijoituspaikka aina uudelleen.
Nyt kun neliöitä on vaivaiset 28, osa kamasta on kollegani vierashuoneessa välivarastossa, mutta sisustuskerrostumia löytyy Absurdistanin luukustakin...
Keiichi Nishimuran Cranes over Moon - juliste on keikkunut sängynpäätyni päällä vuodesta 2005 lähtien. Keikkuisi nytkin, mutta nämä perhanan lastulevyseinät eivät taida kannattaa sen painoa. Kyllä se baaripöydän taustanakin toimii...
Aika pieniä nämä kuvat, mutta oransseissa kehyksissä valokuva Montrealin ränsistyneestä Mile Endistä, jonka otin aivan älyttömän kylmänä ja viimaisena alkukevään päivänä vuonna 2003. Kävin Mile Endissä uudelleen kesällä 2011. Se alkaa olla hoteinta trendialuetta.
His Masters Voice lasinaluset toimittavat tällä hetkellä paloturvallisuustehtävää tuikkujen alla. Olen ostanut ne syksyllä 1996 Rotterdamista, alennusmyynnistä. Muistan vielä hinnankin, 0,95 guldenia tsipale.
Ensimmäiseltä Lontoon matkaltani syksyllä 1996 tarttuivat mukaan Leonardon Vitruviuksen Mies ja Egon Schielen nainen. Luin Virginia Woolfin Majakan ensimmäisiin yliopiston pääsykokeisiini keväällä1996 ja ostin kortin Turusta, Akateemisesta kirjakaupasta pääsykokeiden jälkeen. (En muuten päässyt lukemaan yleistä kirjallisuustiedettä, Onneksi! )
Balilainen korvakoruboxi on ihan uutta sedimenttiä. Sain sen ystävieni Natashan ja Seanin häissä 'vieraslahjaksi' syksyllä 2011. Takana kehystetty valokuva Angkor Watista vuodelta 2007. Pienen pieni kirjanen on Uuden Vuoden lupaukseni viime vuodelta aka sivu päivässä päiväkirja, sivun koko on 5 x 7 cm! ( Alphonse Muchan Tiger Lily kuosilla )
Nämä kaverit, Wayang Golek- nuket Sita ja Rama, ovat muistona ihanilta Indonesian vuosiltani. ( 2005, 2007-2008).
No oikeastaan ei olla vielä kirkkokadulla, sillä joudun
odottamaan vielä kuumeiset kolme viikkoa,
että saan avaimet käteen.
Polttelee kovasti ryhtyä maalaus- ja muihin remontointihommiin.
Omaisuuteni on levällään ympäri Suomea ja maailmaa. Ne
vähät, jotka vielä roikkuvat mukana ovat suurimmaksi osaksi jäämässä tälle tielleen, koska minkään
paketin, jonka mitat ovat enemmän kuin 1,2m x 0,6m x 0,6m, shippaaminen Suomeen
on – kuten jo aiemmin todettiin – turkasen kallista.
Käytännössä minulla on kaksi lamppua, yhdet verhot,
entisöinnin tarpeessa oleva kirjoituspöytä, jumalattoman massiivinen
ruokapöytä, penkki, peili sekä lundian kirjahylly kirjoineen. Kaikki muu pitää
hankkia. Pankkitili tulee laulamaan,
samalla kuin visakortti säestää…
Koska en ole päässyt tuumasta toimeen, olen ajautunut jo
pari kuukautta sitten erilaisten sisustusblogien ja pinterestin noidankehään. Olen nyt todennut, että valkoiset puiset unelmatalot ja juuttikangasromantiikka
ovat suomalaisten sisustusbloggaajien peruskauraa. Haluaisin itse
ehkä hieman maskuliinisempaa ja särmikkäämpää lopputulosta, mutta silti
tietysti pelkistettyä, mutta kodikasta, skandinaavista, hipahtavaa,
maalaisromantiikkaa. Mission Impossible…
Onni onnettomuudessa ja tässä mahdottomuuden rajoilla liikkuvassa missiossa on, etten muuta uuteen kotiini vielä ainakaan
kahdeksaan kuukauteen. Mitään paniikkihankintoja ei siis tarvitse tehdä ja sisustusta voi panna kasaan vähitellen, alennusmyyntejä sekä kirppareita hyväksi käyttäen.
Kabulissa ostoslistalla ovat ainoastaan matot (2kpl) ja metallinen tarjotin. Mattoihin palailen siinä vaiheessa, kun olen
tarpeeksi vireässä älyllisessä tilassa mattokaupoille lähteäkseni, mutta tarjottimen pitäisi olla suuri ja näyttää suunnilleen
tältä:
Tarjottimelle pitää tietysti nikkaroida vielä asiaankuuluvat jalat ja afganistanilainen kahvipöytä (tai siis teepöytä) on valmis!
Sitten eilisillan hankintaan. Törmäsin surffaillessani putiikkiin nimeltä Anthropologie.
Ensinnäkin, jos myymälä on nimetty humanistisen tieteenalan mukaan, on se jo
sinänsä kutkuttavaa. Kutkuttavia olivat myytävätkin. Hintataso oli sen sijaan lähinnä murskaava.
No tottakai löysin sieltä itselleni päiväpeiton! Mikä avuksi? Lähdin tonkimaan Ebayn
syövereitä. Ja kappas, päiväpeitto löytyi sieltä monella eri hinnalla. Halvin ja tilaamani oli noin puolet alkuperäishinnasta! 20 dollaria postikuluihin ja ZAP, ensimmäinen varsinainen hankinta uuteen kotiin tehty!
Ja tässä muuten kuva tuosta komeudesta, joka oli ihan pakko
saada. (Särmikkyys- ja hipahtavuuskriteerit täyttyvät, pelkistetty
skandinaavisuus ei niinkään.)
Taannoisen Jamaican matkan aikana
löysin uudelleen Bob Marleyn, mikä sinänsä on tietysti aika ilmeinen
juonenkäänne kenen tahansa Jamaican matkan aikana;) Mutta siis, kuuntelin
Reggaeta jonkun verran teininä, mutta jossain vaiheessa mainstream-reggaen
nais- ja homovihamieliset lyriikat alkoivat tökkiä ja siinä samassa vanhakin
reggae unohtui. Mutta siis, nautin
tosiaankin viikon pituisesta Marley-loopista, vaikka musiikkityylinä reggae ei
ehkä ole suuremmassa mittakaavassa mun juttu.
Luonteelleni ominaisesti ylitse
muiden nousi Redemption Song, Concrete Jungle, War ja muu jätkän poliittisempi
tuotanto.
Lisäksi katsoin Kevin Mc Donaldin
loistavan dokumentin Marley (04/2012), Tuli ihan oikeasti itku, kun siltä lähti
kemoterapiassa ne rastat päästä.
Mutta hyvät ihmiset, kuunnelkaa
nyt tämä. Yksinkertaisesti loistava biisi.
Pääsen tositoimiin uuden kotini kanssa vasta tammikuun lopulla, enkä MILLÄÄN jaksaisi odottaa. Olen yrittänyt tehdä listaa hankinnoista ja laittaa niitä jonkinlaiseen prioriteettijärjestykseen kiireellisyyttä, tärkeyttä ja 'mä haluun' faktoreita apunani käyttäen.
Tietyt jutut, kuten kodinkoneet, voi onneksi pitkälti shopata netistä.
Koska riittävän kofeiinitason ylläpito pisteytyy aika korkealle kaikilla yllä mainituilla kriteereillä, kahvinkeittimen hankinta on listalla heti patjojen jälkeen.
Ne vaan ovat aivan mahdottoman rumia! Masiinan pitäisi olla valkoinen (sillä nykyinen pressokoneeni on valkoinen) ja siihen pitäisi löytyä jotenkin harmonisesti sointuvat vedenkeitin ja leivänpaahdin ja sen pitäisi tietysti pystyä täyttämään elämäntehtävänsä, eli keittämään hyvää kahvia ja nopeasti.
Edellinen kahvinkeittimeni oli suhteellisen tyylikäs ja muutekin mainio Nordican King of Coffee (,jonka löysin aikoinani 80% tarjouksesta Tikkurilan Prismasta.) Niitä ei enää löydy oikealla värityksellä.
Tässä pressokone, joka toimii värioppaana. Mallasin sen aikoinaan tuohon Nordicaan, mutta nyt en löydä täysin samaa väriä mistään.
Tänään olin pari tuntia internetissä ikkunaostoksilla ja finaaliin päätyivät nämä kaksi ehdokasta.
Ensimmäinen on heiman Moccamasteria kalliimpi Bodumin vehje.
Ja perintöprinsessaksi tuli hieman Moccamasteria halvempi Kenwoodin Kmix
Bodumilla on enemmän hintaa, mutta myös kauttaaltaan paremmat kuluttaja-arvostelut, termaripannu ja tyylikäs design, vaikka muovisuus hieman ihmetyttää. (Toisaalta tuo 'muovisuus' on Bodumin juttu.) Kmix sen sijaan sointuisi pressokeittimeeni paremmin ja pintamateriaalit ovat 'kovempia' kuin Bodumissa. Pannu sen sijaan on ruma, eikä edes sovi kokonaisuuteen. (ja arvosteluiden mukaan pissaa sormille kaadettaessa.)
Vedenkeitin ja leivänpaahdin ovat Bodumin sarjassa hiukkasen halvemmat. Molemmat ihan tyylikkäitä. ja ainakin vedenkeittimen voin ostaa myös De Longhin sarjasta.
Onneksi kämpän kalustamisella ja sisustamisella ei ole kiire... Tähän näyttää todellakin kuluvan aikaa, koska päätin, että en hanki asuntoon mitään väliaikaisratkaisuja, vaan kaikkien hankintojen pitää olla aikaa kestäviä ja sellaisia, joista tosissaan tykkään. Ehkä tästä pitää joustaa jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi yritän pitää tästä kiinni.
