Eka tangotunti ja pedagogista pohdintaa

Tämä ingressi ei sinänsä kuulu otsikon alle, mutta todetaanpa vain, että taas jumitetaan kämpillä. Taliban räjäytteli aamulla liikennepoliisin päämajan edessä. Aika kaukana 'meiltä', mutta ei tämä nyt hyvältä näytä, että kaksi isoa iskua viikon sisällä ja pitäisi olla vielä hiljainen aika...

Sitten asiaan.

Nykyinen pedanttiminä saarnaisi aloittelijaminälle, että jalkaterät ulospäin ja pottuvarvas ensin.
Kanadan lähetystön katolla kesällä 2011.

Yksi yllättävimmistä jutuista, joka minulla on Kabulin tuomisinani, on jalo argentiinalaisen tangon tanssimisen taito... tai no ainakin aavistus tästä taidosta, jota on kyllä hiottu kolme viikkoa Buenos Airesissa ja silloin tällöin erinäisillä kaupunkilomilla.

Tarinan tausta on seuraava. Kanadalainen diplomaatti veti 'huvin vuoksi' tango tunteja parisen vuotta täällä ollessaan.  ( Ennen Kabulin sivistyksen pariin siirtymistään hänen opetustaan sai seurata Kandaharin lentotukikohdassa...) Hänen lähdettyään viime kesänä manttelin peri saksalainen tangonero/tilintarkastaja, joka muuttikin viime vuoden lopulla Peruun. Viime joulukuusta lähtien tangoa on vetänyt espanjalainen turvamies, afgaani sijoitusneuvoja ja viimein eilen illalla jopa minä.  Me kolme viimeisintä olemme Kabulin tangokasvatteja, joten edistyneempien ryhmä piti lopettaa. Nykyään opetusohjelmaan kuuluvat pelkät alkeet, kun taas me konkarit (heh, heh)keräännymme silloin tällöin tanssimaan keskenäme...

Olin jotenkin kuvitellut, että ei se alkeiden opettaminen niin kovin vaikeaa voi olla, mutta voi luoja, olinpa jälleen väärässä. Seuraavalla kerralla teen kyllä pikkutarkan suunnitelman siitä, mitä käydään läpi, sillä sorruin taas samaan virheeseen kuin aina opettaessani tällä 'ovenripametodilla'.

Yksi lukuisista ärsyttävistä piirteistäni on nimittäin se, että kuvittelen, että kaikki ihmiset tietävät/ymmärtävät vähintään kaiken sen mitä minäkin...  En kuitenkaan pidä itseäni minään yleissivistyksen mittana, koska oletan, että kaikki vertaiseksini laskettavat ihmiset tietävät pääsääntöisesti enemmän esimerkiksi avaruudesta, ympäristönsuojelusta ja leipomisesta.

In summa summarum, tämä kuvitelmani ei ole omiaan tekemään minusta hyvää opettajaa...

Kardinaalimokani on - erityisesti perusteita opettaessa ja jos en ole suunnitellut kunnolla - että opettaessani minulla on jatkuvasti fiilis, että kaikkihan tämän tietää... varsinkin jos opetan nk. vertaisiani, kuten kollegojani, en lapsia tai selkeästi huonommin koulutettuja ihmisiä (kuten afgaanipoliiseja...)

Jos opettaessa on jatkuvasti sellainen fiilis , että ' kaikkihan tämän tietää' tai vähintään, että ' kaikkihan tämän käsittää heti ensimmäisellä selityksellä', alan vetää mutkia suoraksi, kunnes koko porukka on ihan sekaisin.

Toisin sanoen, selän kiertäminen kesken askelta ei sitten kuitenkaan taida olla mikään myötäsyntyinen taito...

Tangon kanssa on vielä ongelmallisempaa, koska olen tässä tango- asiassa varsinainen puristi. Tuntuu, että tekisi mieli opettaa koko perustekniikan korpus kuntoon, ennen kuin antaa kenenkään tanssia yhtäkään tanssia. ( Olen tanssinut sen verran paljon 'joustopolvien',  'rautakourien', ' katujyrien' ja 'spagettikäsivarsien' kanssa, etten soisi kenenkään oppivan tekniikkaa väärin- not on my watch...)

Kanadan lähetystön katolla kesällä 2012. Jalkaterä-ongelmista on sentään päästy eroon...

Sanomattakin selvää, että minun (alkeis)tangotuntini olisivat pedanttia tylsyyttä, jos tekisin niinkuin parhaaksi katsoisin ja opettaisin ihmisiä pelkästään seisomaan, vaihtamaan painoa sekä kävelemään etu- ja takaperin ensimmäisen kuukauden...

No, oppia ikä kaikki. Seuraavalla kerralla sitten suunnitelmallisemmin.

Tässä Kabulin nimikkotango, Mi Refugio - aika osuva metafora tangolle kaiken tämän härdellin keskellä... ( Epäsäännöllisen säännöllinen milongamme on myös nimeltään El Refugio)